Selän liikkuvuus on tärkeä pehmeän hyvän olon kannalta. Kun selkä on joustava niin oleminen on helpompaa, hengittäminenkin. Nikamien väleistä tulevilla ja menevillä hermoilla on tilaa ja välilevyt nesteytyvät.

Liikkuvuusharjoittelun ei tarvitse olla mikään jumppahetki. Ylläolevan kuvan liikkeet voi tehdä vaikka aamulla peiton alla lämpimässä. Mitä mukavammaksi teet olosi, sitä helpompi elimistösi on rentoutua. Mattorullan sijaan lantion alle voi sujauttaa tukevan tyynyn tai rullatun päiväpeitteen. Näissä lempeissä asennoissa voit levätä puolesta minuutista jopa kymmeneen minuuttiin, sen mukaan mikä tuntuu mukavalta ja sopii aikatauluusi. Jos olet asennossa useampia minuutteja niin poistu siitä yhtä hitaasti kuin ruusunnuppu avautuu, jotta et säikäytä rentoutunutta hermostoasi.

Huomaa, että nämä liikesuunnat voi toteuttaa hyvin monella erilaisella tavalla. Esittelen tässä sarjan lempeitä versioita, jotka sopivat useimmille kehoille. Koulutetun hierojan työnkuvaan kuuluu yksilöllisten kotiharjoitusten ohjaaminen, joten kysy rohkeasti neuvoa.

Asettele vartalosi kuunsirpin, bumerangin tai baanaanin muotoon, mikä mielikuva vaan houkuttelee eniten, sijoittamalla kaikki raajat lantion vasemmalle puolelle. Venytyksen ei tarvitse olla voimakas. Voit olla tyytyväinen asentoon, kun pystyt rentoutumaan kunnolla ja mihinkään ei satu, ei edes ristiselkään. Tarvittaessa voit pitää oikealla kädellä kiinni vasemmasta tai siirtää oikean jalan nilkkojen kohdalta ristiin vasemman jalan alle tai päälle niin kuin alemmassa kuvassa. Toista sitten sama toiselle puolelle.

Tuo selinmakuulla polvet koukkuun. Kierrä jalkoja vasemmalle, niin että vasemman reiden ulkosyrjä lepää alustaa vasten.  Anna hartioiden ja käsivarsien levätä lattiassa. Kierto on lempeä. Sen ei ole tarkoituskaan venyttää voimakkaasti. Jos rankasi kiertyy vain vähän, voit asettaa vasemman reiden alle tyynyn tai useamman, niin että jalat eivät jää roikkumaan tyhjän päälle. Alaselkään tai mihinkään muuallekaan ei kuulu sattua tässäkään asennossa. Polvien pitäminen enemmän tai vähemmän koukussa vaikuttaa siihen miltä asento tuntuu. Kokeile mikä sopii parheiten sinun selällesi. Kun olet valmis, tuo polvet taas koukkuun vatsan päälle ja tee sama toiselle puolelle. Muista liikkua hitaasti, etenkin jos olit asennossa pitkään.

Aseta tukeva tyyny, rullattu päiväpeite tai muu sopiva koroke lonkkanivelien korkeudelle. Etsi korokkeelle sellainen kohta, jossa alaselkä voi rentoutua eikä siihen satu. Hartiat pysyvät tukevasti alustassa. Anna raajojen rentoutua ja vatsapuolen vartalostasi pidentyä lempeästi.

Nosta jalat koukkuun ja reidet lähelle vatsaa. Ristiselkä jää korokkeen päälle. Voit tarvittaessa siirtää takapuolta tukevammin korokkeelle. Halaa reisiä käsillä tai anna käsivarsien rentoutua lattiaa vasten. Kun olet valmis, työnnä koroke käsillä pois ja anna selän laskeutua alustalle.

Photo credit Petri Rauhakallio

Jätän taakse ankaruuden ja kivirepun rajoitukset. Suin siipiäni, valmistelen niitä, totuttelen niiden tuntoon. Ihmisellä on niin paljon enemmän aikaa kuin linnulla tai perhosella. Kaikki käy niin paljon hitaammin. Jos ihmiselämä on kuin perhosen elämä niin montako vuotta kotelovaihe silloin kestää? Ei ihme, että en saa siipiäni levitettyä - ehkä ne eivät ole vielä täysin kehittyneet.  Tähän koteloon minut ovat pakanneet kasvatus ja kulttuuri: kiiltävä tiskipöytä ja puhtaat valkeat lakanat. Entä jos olenkin likainen kahvikuppi ja kuukautisveren tahrima lakana, jossa on reikä? Onko minulla silloin tilaa levittää siivet? Siivet, joissa valkoisella pohjalla on kahvinruskeaa ja kuivuneen veren punaista, voisivat olla kauniit. Sellaiset siivet voisivat olla kauniimmat kuin kiiltävät teräksiset siivet tai pelkät valkoiset. Varsinkin, jos kotelo estää levittämästä niitä valkoisia siipiä ja nauttimasta lennosta. Minä haluan lentää. Haluan purkaa tämän kotelon kokonaan. Haluan lakata pelkäämästä. Lakkaan pienentämästä itseäni, uskaltamasta vain vähän. Uskallan paljon. Teen asiat ja elämäni ihan uudella tavalla, siten kuin kukaan muu ei ole vielä tehnyt. Tiedän, että se on mahdollista. Tiedän mitä haluan. Minulle paljastuu askel tai siivenisku kerrallaan. Hengitys kerrallaan. Sana kerrallaan. Aluksi oli henki. Sitten oli sana. Sitten se muuttui teoiksi.

Ihminen tarvitsee sisäisen turvallisuudentunteen ollakseen luova ja voidakseen toimia merkityksellisellä tavalla suhteessa toisiin ihmisiin.

Turvallisuudentunnetta säätelee autonominen hermosto. Se sama joka saa aikaan muitakin toimintoja, jotka eivät ole tahdonalaisia kuten punastuminen, hikoilu, ruuansulatus ja sydämen lyöntitiheys. Vaikka emme voi tahdonvoimalla estää tai aiheuttaa yksittäisiä autonomisen hermoston toimintoja niin voimme säätää sen viritystä melko yksinkertaisin keinoin, kuten syvällä hengityksellä, rentoutumisella ja läsnäolevalla kosketuksella.

Turvallisuudentunteen säätelyssä tärkein hermoston osa on kaikkiin sisäelimiin ulottuva aivohermo nimeltään kiertäjähermo. Sen fylogeneettisesti nuorin osa, joka esiintyy vain nisäkkäillä, säätelee muun muassa sydämen lyöntitiheyttä. Se on kehittynyt tulkitsemaan onko vallitseva tilanne turvallinen vai epäilyttävä esimerkiksi keskustelukumppanin äänensävyn ja kasvojen ilmeiden perusteella. Puhutut sanat eivät tässä ole merkityksellisiä, äänenpainot ja ilmeet ratkaisevat tulkinnan. Jos tilanne tulkitaan uhkaavaksi, sydämen lyöntitiheys kasvaa ja ihminen kiihtyy tai hermostuu.

Ihmisen on mahdollista rentoutua van sellaisessa tilanteessa, jossa tuntee olonsa turvalliseksi. Äänensävy ja tiedostamattomat kasvojen liikkeet paljastavat välitätkö aidosti. Kaikki vanhemmat ja opettajat tuntevat tilanteen, jossa lapset käyttäytyvät erityisen hankalasti juuri sinä päivänä kun aikuinen on väsynyt. Lapset aistivat vielä aikuisia herkemmin, vaikka usein tiedostamattaan, että tuo toinen ei ole nyt tässä todella läsnä, ja silloin heidän sisäinen turvallisuudentunteensa heikkenee. Aikuiset saattavat osata keskittyä työhönsä siitä huolimatta mutta lapset alkavat herätellä aikuista vaatimalla huomiota hinnalla millä hyvänsä. Sen vuoksi esimiehen ja luokanopettajan omalla hyvinvoinnilla ja jaksamisella on väliä.

Läsnäolevan opettajan luokassa on turvallista keskittyä koulutyöhön ja antaa luovuuden kukkia. Rakastavien ystävien vapauttavassa seurassa syntyy nerokkaimmat ideat ja oivallukset.
Aidosti välittävän hierojan käsittelyssä on mahdollista antaa pitkäaikaisten lihaskireyksien sulaa.
Turvallisuudentunne on kiinni siitä jaksammeko olla toisillemme todella läsnä, katsommeko toisiamme silmiin, millä äänensävyllä puhumme toisillemme ja muistammeko koskettaa.

Muista tänään hengittää syvään. Ojenna selkäranka pitkäksi, rentouta vatsa ja tunne hengittäväsi lantionpohjaan asti. Hengitä hitaasti kymmenen kertaa keuhkot ihan tyhjiksi ja täyteen. Se jo yksistään rauhoittaa ja lisää turvallisuudentunnettasi ja siten toimintakykyäsi. Kokeile seuraavaksi pystytkö tuntemaan hengityksesi samalla kun teet jotain yksinkertaista kuten kävelet tai tiskaat.

On asioita joita ei voi tuntea, kun on pysyttävä pystyssä ja kannateltava itse itseään.

Joskus on hyvä antautua toisen kannateltavaksi, etenkin jos vanhempana, opettajana tai hoitajana suuren osan ajastaan kannattelee muita. Kannateltuna on mahdollista tuntea itsensä ihan toisella tavalla. Voi tuntea jalkansa kannattelijan käden alla – ne samat jalat, jotka arjessa ovat niin kaukana kaikesta huolehtivasta päästä, että niiden olemassaoloa ei yleensä edes huomaa.

Ihminen tallettaa lihasmuistiin ne asiat, joiden tunteminen voisi viedä jalat alta. Jollakulla saattaa alkaa valua kyyneleet kun hieron kyynärvarren lihaksia, niitä joiden tehtävä on puristaa kädet päättäväisesti nyrkkiin, ja samalla hän ymmärtää että tuntee yhä surua erosta, jota luuli jo itkeneensä tarpeeksi. Itsekin yllätin itseni puristamassa vasenta kättä ruokapöydän alla nyrkkiin, kun lusikoin lasten kanssa keittoa silloin viisi vuotta sitten, kun olin juuri eronnut. Nyrkki oli kai vaistomainen tapa jaksaa pitää lapsista huolta ja arki rullaamaassa, kun ei olisi oikeastaan jaksanut.

Säännöllinen hieronnassa käyminen ei ole itsekästä. Kun saa välillä olla kannateltuna niin jaksaa paljon paremmin kannatella toisia. Hoidan mielelläni äitejä ja opettajia juuri siksi, että tiedän omasta kokemuksesta miten paljon turvallisempi aikuinen pystyn olemaan kun vartaloni on saanut pehmentyä ja mieleni hiljentyä hyväksyvän kosketuksen alla.

Olen saanut kannatella päätä, joka ei ollut yhteydessä muuhun vartaloon, päätä joka sisälsi sen pintaa inhoavia ajatuksia ja sanoja. Olen saanut kosketuksellani kertoa tälle päälle, että se on hyvä pää, vaikka siinä ei nyt juuri kasvakaan hiuksia ja että siihen voi koskea hellästi, vaikka sen ulkona peittäisi peruukilla tai pipolla. Olen saanut näyttää sille, että se ei pelota minua. Olen saanut viestittää sille, että se on kuin onkin yhteydessä vahvaan runkoon, kokonaiseen ihmiseen, joka kaiken aikaa vahvistuu ja vielä puhkeaa uuteen kevääseen. Olen liikuttunut ja kiitollinen siitä miten ihminen tulee minun luokseni ja antaa koskea, luottaa siihen että minä voin hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on.

Hyväksyvä ja läsnäoleva kosketus auttaa vaikeasta sairaudesta toipumisessa. Syöpähoitojen jälkeen voi hierottavaksi tulla siinä vaiheessa, kun hoidot ovat loppuneet ja syöpäsolut tuhottu. Kannattaa aina varmistaa lääkäriltä, että hieronta sopii sen hetkisen hoidon kanssa yhteen. Hierontaa ei suositella syövän aktiivisessa vaiheessa, sillä se vaikuttaa imunestekiertoon ja saattaa helpottaa syöpäsolujen leviämistä. Lääkäriltä voi saada luvan hierontaan myös saattohoitovaiheessa. Mainitse ensimmäisellä hoitokerralla hierojalle sekä vakavista että vaarattomista sairauksista. Ne voivat vaikuttaa siihen miten hierontahoito on turvallista toteuttaa. Koulutettu hieroja on vaitiolovelvollinen, kuten muutkin terveydenhuollon ammattihenkilöt.

Työhuoneeni seinällä olevassa kuvassa ihmiset ja enkelit ovat kokoontuneet ihastelemaan vauvaa, joka hehkuu valoa. Olen kuin en tietäisi kyseessä olevan joulukortti. Tuo kuva muistuttaa minua palvelulupauksestani nähdä jokainen kohtaamani ihminen lahjana ja tavoitteestani auttaa muita näkemään itsensä hyvänä ja arvokkaana, huomaamaan oman valonsa.

Tänä aamuna oivalsin jotain itsestään selvää mutta silti minulle aivan uutta: myös minä voin olla tuon kuvan lapsen kaltainen. Myös minä olen lahja, jolla ei ainoastaan ole oikeus olla olemassa vaan koko luomakunta riemuitsee siitä että olen ja hengitän ja teen niitä asioita joita teen. Aikamoista! Niin vahva on opittu tapa nähdä hyvyys toisissa ja kuitenkin olla ankara itseäni kohtaan.

Jokainen meistä on ihme. Jokainen meistä on ollut vauva, jonka ympärille sukulaiset ovat kokoontuneet jokeltelemaan. Seuraavan kerran kun kyseenalaistan oman arvoni, toivon osaavani sijoittaa itseni tuon kuvan lapsen rooliin ja ymmärtää olevani ihme ja lahja. Haluaisin suhtautua itseeni hellästi kuin olisin lettipäinen pikku-Elisa enkä aikuinen jonka muka kuuluisi aina osata ja pystyä. Hyväksyvä asenne mahdollistaa suurimman voimani ja potentiaalini hyödyntämisen.

Ihailen pienen lapsen energiatasoa, jolla hypitään koko päivä trampoliinilla tai pulikoidaan uima-altaassa. Ihailen sitä iloa, keveyttä ja uteliaisuutta. Ihmettelen miksi aikuinen on  raskassoutuinen. Haluaisin muistuttaa yhä enemmän vauvan naurua.


Olen piilottanut suurimman voimani lihaspanssarin alle, kiristänyt leukaperäni ja selkäni ollakseni ihmisiksi. Olen vetänyt hartiat korviin ja rintakehän suojaan olkapäiden taakse, puolustusasentoon, jotta pärjäisin, jaksaisin, selviytyisin. Olen oppinut luulemaan, että tehokkuus ja toiminta vaativat tunteettomuutta ja siksi eristänyt kehoni pelkäksi päänkuljetusalustaksi. 

Mitä enemmän sallin omia tunteitani ja löydän turvallisia kanavia niiden ilmaisemiseen, sitä paremmin kestän oman keskeneräisyyteni sekä lasteni vihan ja rakkaudenosoitukset. Kykenen antamaan ja vastaanottamaan rakkautta. Pystyn tuntemaan enemmän ja uskalla yhä useammin tuoda esille omat tarpeeni.

Tunteet ja toiminta eivät ole erillisiä. Tasapainoisessa ihmisessä ne tukevat toisiaan ja mahdollistavat ihmeellisen suurten voimavarojen ja ilon ilmentymisen. Se että on pysähdyttävä kuulostelemaan ja meditoimaan, jotta tuntisin itseni, on vuosikymmenien harjoituksen tulos. Kestää oman aikansa, että saan luotua uudet kytkennät ja hermoston polut, joille voin siirtyä vanhan hädässä luodun uran sijaan, voidakseni tuntea samalla kun toimin.

Toiminnalla me luomme tätä maailmaa. Tunteet ovat tienviittoja ja merimerkkejä. Ne antavat tekemiselle merkityksen, ilon, intohimon ja suunnan. Kehon huomioiminen ei ole itsekästä. Itsensä tunteva aikuinen on paras kasvattaja, puoliso, työtoveri ja johtaja.


Hieronta, hengitys, liike ja läsnäolo ovat avaimia joilla lähestyn lihaspanssaria.


Somaattisia harjoituksia opettaa Rohkea Maailma.

Kun lihas tekee konsentrista työtä se supistuu. Solutasolla tämä tarkoittaa, että aktiini- ja myosiinisäikeet liukuvat toistensa lomitse useissa lyhyissä sarkomeeripätkissä, jolloin jokainen näistä sarkomeereista lyhenee. Kun lihas rentoutuu, nämä säikeet liukuvat takaisin ja lihas palaa lepopituuteensa. Joskus, esimerkiksi ylirasituksen aiheuttaman happamoitumisen seurauksena, muodostuu kiinnikkeitä aktiini- ja myosiinisäikeiden väliin, jolloin säikeet jäävät pysyvästi toistensa lomaan. Tällöin lihaksen supistumiskyky ja siten voimantuotto vähenevät. Kun säikeet ovat jo valmiiksi toistensa lomassa, ei niillä ole mahdollisuutta enää supistaa lihasta. Lihasten toimintakyky on parhaimmillaan, kun ne ovat elastiset ja voivat supistua ja rentoutua vapaasti.