Saisinko kannatella sinua?

On asioita joita ei voi tuntea, kun on pysyttävä pystyssä ja kannateltava itse itseään.

Joskus on hyvä antautua toisen kannateltavaksi, etenkin jos vanhempana, opettajana tai hoitajana suuren osan ajastaan kannattelee muita. Kannateltuna on mahdollista tuntea itsensä ihan toisella tavalla. Voi tuntea jalkansa kannattelijan käden alla – ne samat jalat, jotka arjessa ovat niin kaukana kaikesta huolehtivasta päästä, että niiden olemassaoloa ei yleensä edes huomaa.

Ihminen tallettaa lihasmuistiin ne asiat, joiden tunteminen voisi viedä jalat alta. Jollakulla saattaa alkaa valua kyyneleet kun hieron kyynärvarren lihaksia, niitä joiden tehtävä on puristaa kädet päättäväisesti nyrkkiin, ja samalla hän ymmärtää että tuntee yhä surua erosta, jota luuli jo itkeneensä tarpeeksi. Itsekin yllätin itseni puristamassa vasenta kättä ruokapöydän alla nyrkkiin, kun lusikoin lasten kanssa keittoa silloin viisi vuotta sitten, kun olin juuri eronnut. Nyrkki oli kai vaistomainen tapa jaksaa pitää lapsista huolta ja arki rullaamaassa, kun ei olisi oikeastaan jaksanut.

Säännöllinen hieronnassa käyminen ei ole itsekästä. Kun saa välillä olla kannateltuna niin jaksaa paljon paremmin kannatella toisia. Hoidan mielelläni äitejä ja opettajia juuri siksi, että tiedän omasta kokemuksesta miten paljon turvallisempi aikuinen pystyn olemaan kun vartaloni on saanut pehmentyä ja mieleni hiljentyä hyväksyvän kosketuksen alla.