Ihminen tarvitsee sisäisen turvallisuudentunteen ollakseen luova ja voidakseen toimia merkityksellisellä tavalla suhteessa toisiin ihmisiin.

Turvallisuudentunnetta säätelee autonominen hermosto. Se sama joka saa aikaan muitakin toimintoja, jotka eivät ole tahdonalaisia kuten punastuminen, hikoilu, ruuansulatus ja sydämen lyöntitiheys. Vaikka emme voi tahdonvoimalla estää tai aiheuttaa yksittäisiä autonomisen hermoston toimintoja niin voimme säätää sen viritystä melko yksinkertaisin keinoin, kuten syvällä hengityksellä, rentoutumisella ja läsnäolevalla kosketuksella.

Turvallisuudentunteen säätelyssä tärkein hermoston osa on kaikkiin sisäelimiin ulottuva aivohermo nimeltään kiertäjähermo. Sen fylogeneettisesti nuorin osa, joka esiintyy vain nisäkkäillä, säätelee muun muassa sydämen lyöntitiheyttä. Se on kehittynyt tulkitsemaan onko vallitseva tilanne turvallinen vai epäilyttävä esimerkiksi keskustelukumppanin äänensävyn ja kasvojen ilmeiden perusteella. Puhutut sanat eivät tässä ole merkityksellisiä, äänenpainot ja ilmeet ratkaisevat tulkinnan. Jos tilanne tulkitaan uhkaavaksi, sydämen lyöntitiheys kasvaa ja ihminen kiihtyy tai hermostuu.

Ihmisen on mahdollista rentoutua van sellaisessa tilanteessa, jossa tuntee olonsa turvalliseksi. Äänensävy ja tiedostamattomat kasvojen liikkeet paljastavat välitätkö aidosti. Kaikki vanhemmat ja opettajat tuntevat tilanteen, jossa lapset käyttäytyvät erityisen hankalasti juuri sinä päivänä kun aikuinen on väsynyt. Lapset aistivat vielä aikuisia herkemmin, vaikka usein tiedostamattaan, että tuo toinen ei ole nyt tässä todella läsnä, ja silloin heidän sisäinen turvallisuudentunteensa heikkenee. Aikuiset saattavat osata keskittyä työhönsä siitä huolimatta mutta lapset alkavat herätellä aikuista vaatimalla huomiota hinnalla millä hyvänsä. Sen vuoksi esimiehen ja luokanopettajan omalla hyvinvoinnilla ja jaksamisella on väliä.

Läsnäolevan opettajan luokassa on turvallista keskittyä koulutyöhön ja antaa luovuuden kukkia. Rakastavien ystävien vapauttavassa seurassa syntyy nerokkaimmat ideat ja oivallukset.
Aidosti välittävän hierojan käsittelyssä on mahdollista antaa pitkäaikaisten lihaskireyksien sulaa.
Turvallisuudentunne on kiinni siitä jaksammeko olla toisillemme todella läsnä, katsommeko toisiamme silmiin, millä äänensävyllä puhumme toisillemme ja muistammeko koskettaa.

Muista tänään hengittää syvään. Ojenna selkäranka pitkäksi, rentouta vatsa ja tunne hengittäväsi lantionpohjaan asti. Hengitä hitaasti kymmenen kertaa keuhkot ihan tyhjiksi ja täyteen. Se jo yksistään rauhoittaa ja lisää turvallisuudentunnettasi ja siten toimintakykyäsi. Kokeile seuraavaksi pystytkö tuntemaan hengityksesi samalla kun teet jotain yksinkertaista kuten kävelet tai tiskaat.

On asioita joita ei voi tuntea, kun on pysyttävä pystyssä ja kannateltava itse itseään.

Joskus on hyvä antautua toisen kannateltavaksi, etenkin jos vanhempana, opettajana tai hoitajana suuren osan ajastaan kannattelee muita. Kannateltuna on mahdollista tuntea itsensä ihan toisella tavalla. Voi tuntea jalkansa kannattelijan käden alla – ne samat jalat, jotka arjessa ovat niin kaukana kaikesta huolehtivasta päästä, että niiden olemassaoloa ei yleensä edes huomaa.

Ihminen tallettaa lihasmuistiin ne asiat, joiden tunteminen voisi viedä jalat alta. Jollakulla saattaa alkaa valua kyyneleet kun hieron kyynärvarren lihaksia, niitä joiden tehtävä on puristaa kädet päättäväisesti nyrkkiin, ja samalla hän ymmärtää että tuntee yhä surua erosta, jota luuli jo itkeneensä tarpeeksi. Itsekin yllätin itseni puristamassa vasenta kättä ruokapöydän alla nyrkkiin, kun lusikoin lasten kanssa keittoa silloin viisi vuotta sitten, kun olin juuri eronnut. Nyrkki oli kai vaistomainen tapa jaksaa pitää lapsista huolta ja arki rullaamaassa, kun ei olisi oikeastaan jaksanut.

Säännöllinen hieronnassa käyminen ei ole itsekästä. Kun saa välillä olla kannateltuna niin jaksaa paljon paremmin kannatella toisia. Hoidan mielelläni äitejä ja opettajia juuri siksi, että tiedän omasta kokemuksesta miten paljon turvallisempi aikuinen pystyn olemaan kun vartaloni on saanut pehmentyä ja mieleni hiljentyä hyväksyvän kosketuksen alla.

Olen saanut kannatella päätä, joka ei ollut yhteydessä muuhun vartaloon, päätä joka sisälsi sen pintaa inhoavia ajatuksia ja sanoja. Olen saanut kosketuksellani kertoa tälle päälle, että se on hyvä pää, vaikka siinä ei nyt juuri kasvakaan hiuksia ja että siihen voi koskea hellästi, vaikka sen ulkona peittäisi peruukilla tai pipolla. Olen saanut näyttää sille, että se ei pelota minua. Olen saanut viestittää sille, että se on kuin onkin yhteydessä vahvaan runkoon, kokonaiseen ihmiseen, joka kaiken aikaa vahvistuu ja vielä puhkeaa uuteen kevääseen. Olen liikuttunut ja kiitollinen siitä miten ihminen tulee minun luokseni ja antaa koskea, luottaa siihen että minä voin hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on.

Hyväksyvä ja läsnäoleva kosketus auttaa vaikeasta sairaudesta toipumisessa. Syöpähoitojen jälkeen voi hierottavaksi tulla siinä vaiheessa, kun hoidot ovat loppuneet ja syöpäsolut tuhottu. Kannattaa aina varmistaa lääkäriltä, että hieronta sopii sen hetkisen hoidon kanssa yhteen. Hierontaa ei suositella syövän aktiivisessa vaiheessa, sillä se vaikuttaa imunestekiertoon ja saattaa helpottaa syöpäsolujen leviämistä. Lääkäriltä voi saada luvan hierontaan myös saattohoitovaiheessa. Mainitse ensimmäisellä hoitokerralla hierojalle sekä vakavista että vaarattomista sairauksista. Ne voivat vaikuttaa siihen miten hierontahoito on turvallista toteuttaa. Koulutettu hieroja on vaitiolovelvollinen, kuten muutkin terveydenhuollon ammattihenkilöt.

Työhuoneeni seinällä olevassa kuvassa ihmiset ja enkelit ovat kokoontuneet ihastelemaan vauvaa, joka hehkuu valoa. Olen kuin en tietäisi kyseessä olevan joulukortti. Tuo kuva muistuttaa minua palvelulupauksestani nähdä jokainen kohtaamani ihminen lahjana ja tavoitteestani auttaa muita näkemään itsensä hyvänä ja arvokkaana, huomaamaan oman valonsa.

Tänä aamuna oivalsin jotain itsestään selvää mutta silti minulle aivan uutta: myös minä voin olla tuon kuvan lapsen kaltainen. Myös minä olen lahja, jolla ei ainoastaan ole oikeus olla olemassa vaan koko luomakunta riemuitsee siitä että olen ja hengitän ja teen niitä asioita joita teen. Aikamoista! Niin vahva on opittu tapa nähdä hyvyys toisissa ja kuitenkin olla ankara itseäni kohtaan.

Jokainen meistä on ihme. Jokainen meistä on ollut vauva, jonka ympärille sukulaiset ovat kokoontuneet jokeltelemaan. Seuraavan kerran kun kyseenalaistan oman arvoni, toivon osaavani sijoittaa itseni tuon kuvan lapsen rooliin ja ymmärtää olevani ihme ja lahja. Haluaisin suhtautua itseeni hellästi kuin olisin lettipäinen pikku-Elisa enkä aikuinen jonka muka kuuluisi aina osata ja pystyä. Hyväksyvä asenne mahdollistaa suurimman voimani ja potentiaalini hyödyntämisen.

Ihailen pienen lapsen energiatasoa, jolla hypitään koko päivä trampoliinilla tai pulikoidaan uima-altaassa. Ihailen sitä iloa, keveyttä ja uteliaisuutta. Ihmettelen miksi aikuinen on  raskassoutuinen. Haluaisin muistuttaa yhä enemmän vauvan naurua.


Olen piilottanut suurimman voimani lihaspanssarin alle, kiristänyt leukaperäni ja selkäni ollakseni ihmisiksi. Olen vetänyt hartiat korviin ja rintakehän suojaan olkapäiden taakse, puolustusasentoon, jotta pärjäisin, jaksaisin, selviytyisin. Olen oppinut luulemaan, että tehokkuus ja toiminta vaativat tunteettomuutta ja siksi eristänyt kehoni pelkäksi päänkuljetusalustaksi. 

Mitä enemmän sallin omia tunteitani ja löydän turvallisia kanavia niiden ilmaisemiseen, sitä paremmin kestän oman keskeneräisyyteni sekä lasteni vihan ja rakkaudenosoitukset. Kykenen antamaan ja vastaanottamaan rakkautta. Pystyn tuntemaan enemmän ja uskalla yhä useammin tuoda esille omat tarpeeni.

Tunteet ja toiminta eivät ole erillisiä. Tasapainoisessa ihmisessä ne tukevat toisiaan ja mahdollistavat ihmeellisen suurten voimavarojen ja ilon ilmentymisen. Se että on pysähdyttävä kuulostelemaan ja meditoimaan, jotta tuntisin itseni, on vuosikymmenien harjoituksen tulos. Kestää oman aikansa, että saan luotua uudet kytkennät ja hermoston polut, joille voin siirtyä vanhan hädässä luodun uran sijaan, voidakseni tuntea samalla kun toimin.

Toiminnalla me luomme tätä maailmaa. Tunteet ovat tienviittoja ja merimerkkejä. Ne antavat tekemiselle merkityksen, ilon, intohimon ja suunnan. Kehon huomioiminen ei ole itsekästä. Itsensä tunteva aikuinen on paras kasvattaja, puoliso, työtoveri ja johtaja.


Hieronta, hengitys, liike ja läsnäolo ovat avaimia joilla lähestyn lihaspanssaria.


Somaattisia harjoituksia opettaa Rohkea Maailma.